Moulin d´Orsennes. Meidän oma pikku yhteisö keskellä Ranskan peltoja ja metsiä. Lähistöllä oli lähinnä valtavia lehmälaitumia ja loputtomia hiekkateitä. |
Keittiössä valmistui aina aamupuuro, joka tehtiin itsejauhetuista jyvistä. Tavallisen keittiön lisäksi meillä oli wet kitchen, jossa oli iso talousastianpesukone ja tiskitilat. |
Portaat alakerran työkaluvajaan eli boys' roomiin ja sivuovi johti olkkariin. |
Olkkarissa pidettiin aamukokoontumiset ja meditaatiot, jonka jälkeen lähdettiin määrättyihin työtehtäviin. Iltaisin pelailtiin lautapelejä ja soitettiin erinäisiä soittimia yhdessä. |
Pihalla juoksenteli yleensä 15 kanaa, joiden lisäksi oli Uma-koira ja Puss-kissa. |
Päärakennuksen takaovi ja portaat makkareihin ja joogasaliin. |
Ennen aamukokoontumista porukalla oli tapana nauttia aamupalaa pihassa ja lueskella kirjoja. |
Rakkaudesta perheeseen. |